Olen virallisesti toista päivää äitiyslomalla. Eilen oli kivaa, kun oli sopivasti velvollisuuksia (neuvola), sopivasti viihdettä (päiväkahviseuraa terassilla), sopivasti laiskottelua (lehden lukemista auringonpaisteessa + iltapäiväunet sohvalla), sopivasti liikuntaa (kävelyä Viiskulman terveysasema-Iso Roba-Erottaja-Bulevardi-Hietsun tori), sopivasti rehkimistä (olohuoneen tyhjentämistä remontin tieltä) ja sopivasti hemmottelua (mies hieroi väsyneitä varpaitani). Tänään on tylsää - kotona ainoat elinkelpoiset huoneet ovat makkari, kylppäri ja keittiö, ulkona on harmaata, pitäis mennä postiin, mutta laiskottaa ja tekisi mieli siivota kaappeja (pesänrakennusvietti ilmeisesti!), mutta ei kannata, ennen kuin remontti on valmis. Blääh.
Neuvolassa oli siis kaikki mallillaan, vauva roikkuu raivotarjonnassa ja punkee ahkerasti pikkupebaansa tosta mun kylkiluun alta ulospäin. Allekirjoittaneen arvot olivat ok. Hemoglobiini on rautakuurista huolimatta vain 110, mutta kuulemma se ei ole mikään katastrofi sekään.
Mun ihana neuvolantäti on siis kesälomalla, ja seuraavat käynnit hoitaa sijainen. Tyttö oli varmaan suunnilleen mun ikäinen, ja muuten ihan kiva, mutta en oikein osaa suhtautua neuvolantädeillä ilmeisen yleiseen lässyttävään puhetapaan. Hän puhui niin kovin rauhoittavasti ja ymmärtäväisesti, että alkoi oikein ahdistaa. Tunsin itseni joko hankalaksi lapseksi tai oikuttelevaksi mielenterveyspotilaaksi, joka nauraa liian lujaa ja puhuu liikaa. Onko särmättömyys, hajuttomuus ja mauttomuus joku pääsykoekriteeri alalle?
Suosikkiahdistuslempeilyni oli juurikin hemoglobiinin ottaminen. Täti (no, täti ja täti, but you know) pisti mua sormeen ja päivitteli oikein moneen otteeseen, miten hirmuisen ikävä tämä hemoglobiinikoe on, kun se pistokohta on niin ilkeästi siinä sormen päässä ja voi että ei kai hän nyt liian lujaa painanut ja katsos tästä saat vielä laastarin, oijoi, eihän ole pipi. (Melkein odotin, että saisin tarran tai tikkarin, kun kestin tuon koettelemuksen.) Tokaisin sille, että käsittääkseni mun pitäis tässä kuukauden päästä synnyttää, joten eiköhän yksi verikoe nyt ole least of my problems. Pisteet tädille siitä, että sitä alkoi kuitenkin siinä vähän naurattaa.
Toinen ihmetyksen aihe: Vauva tulossa -ohjelma. Siinähän seurataan näitä jenkkejä vai kanadialaisiako ne nyt on, ja kuinka ne synnyttää. En voi ymmärtää, että kansa, joka haluaa gynekologillakin kulkea matkan pukuhuoneesta hoitopöydälle siveellisesti kylpytakissa, ottaa synnytykseen mukaan puolison lisäksi vanhemmat, appivanhemmat ja monesti myös erinäisen kokoelman muuta sukua ja ystäviä. Koko seurakunta tarkkailee suurella mielenkiinnolla aitiopaikalta jalkopäästä, miten äiti päkistää ulos sitä vesimelonin kokoista lapsenpäätä, ja kun se vihdoin näkyy, alkaa yleinen kiljunta, sekasorto ja älämölö.
Kai mä sitten olen vaan jotenkin rajoittunut, mutta mulle riittää, että paikalla ovat mies ja hoitohenkilökuntaa, ja mieskin tuolla olkapäälinjan yläpuolella. Jotenkin ei tuntuis kovin luontevalta ähkiä ulos vauvaa ja sitä kaikkea oheissontaa niin, että omat saati sitten appivanhemmat seisoisivat siellä kannustamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti