Olo alkaa helpottaa, hurraa! Oli muutama aika rankka päivä - ja etenkin yö, Igge on taas vetänyt melkoisia yöhulinoita. Esimerkiksi toissayönä Igge valvoi puoli kolmesta kuuteen, ja oli hurjan seurallinen. Yritin rauhoitella ja kanniskella ja syöttää ja vaihtaa vaippaa ja lauleskella ja vaikka vallan mitä, mutta kaveri vaan killitti silmät suurina ja kertoi juttuja. Flunssainen äiti ei meinannut millään jaksaa, mutta kaikki nukahtamisyritykset torpedoitiin itkulla. Mikähän lienee, kun öistä on parin viime viikon aikana tullut tosi levottomia? Nälästä heräily ei minusta läheskään aina johdu, vaan jotenkin Igge vaan alkaa hillua eikä sitten meinaa rauhoittua millään. Johtuisko se sitten siitä, että utelias pieni mieli käy vähän ylikierroksilla yölläkin, kun on koko päivän imenyt tietoa ympäröivästä maailmasta?
No, tänään käytiin flunssasta ja väsymyksestä huolimatta vähän ulkoilemassa, ja olikin ihanaa olla raikkaassa ulkoilmassa, kun aurinko paistoi. Kävin myös kunnon kotiäidin lailla ostoksilla Citymarketissa. Siellä oli hyllyllinen erilaisia jenkkiherkkuja, ja sorruin ostamaan Pop-Tartseja, kun en ole noita leffoista ja tv-sarjoista tuttuja vohveleita aiemmin maistanut. Valitsin summamutikassa paketin, jossa oli suklaa-vaahtokarkki-möhnällä täytettyjä vohveleita. Olipa muuten imelä elämys, krääks. Mä rakastan sokeria, mutta kyseinen tuote oli kyllä vähän liikaa jopa mulle. Naurattaa kovin paketin tekstit, niissä varoitetaan muun muassa, että jos tuotetta lämmittää liikaa, täyte voi kuumentua, ja kuuma täyte voi aiheuttaa palovammoja. Lisäksi pakkauksessa mainostetaan, että "luonnollisesti ja keinotekoisesti maustetuista" voffeleista saa peräti KUUTTA eri vitamiinia ja hivenainetta. Varsinainen terveystuote siis.
Ihan asiasta kukkaruukkuun, mulla on viime aikoina käynyt muutaman kerran mielessä semmoinen, että voisin vaikka haluta joku ilta vähän ulos ilman miestä ja Iggeä. Siis vaikka syömään jotain epäterveellistä ja ottamaan pari lasillista ja juoruamaan ihan kaikessa rauhassa. Muutama tunti voisi tehdä hyvää, vaikka tiedän jo valmiiksi, että kotiin tulee ikävä.
Kerran me jo juhlimista kokeiltiinkin, mutta en ookaan varmaan kertonut siitä, kun oltiin miehen sukujuhlissa muutama viikko sitten. Oltiin poissa vajaat seitsemän tuntia, ja Igge oli mun vanhempien hyvässä hoidossa. Olin pumppaillut maitoa talteen vissiin reilut pari desiä, ja Igge oli syönyt koko määrän kahdessa osassa ja ollut oikein tyytyväinen.
Mä sen sijaan meinasin räjähtää, unohdin nimittäin pumpun kotiin. Viimeiset puolitoista tuntia olivat todella tuskaisia, kun maito pakkautui rintoihin. Voi kristus sitä helpotuksen tunnetta, kun pääsin pumpun kanssa lavuaarin ylle. Ja kristus sitä maidon määrää, sitä vaan valui molemmilta puolilta. Mies katsoi touhua ja pyysi sitten mua sanomaan ammuu. :) Vaikka siinä vaiheessa parista viinilasillisesta (ja okei, puolikkasta snapsista ja punssista) oli jo aikaa, en syöttänyt Iggeä ennen kuin aamuvarhain. Mulla meni puoli yötä valvoessa, koska ensin piti saada Igge nukahtamaan omaan sänkyynsä (en uskaltanut ottaa viereen, kun olin kuitenkin vähän ottanut) ja aika pian rinnat olivat taas niin täynnä, että niihin koski. Mutta opinpa ainakin, että ilman pumppua en enää poistu Igen luota paria tuntia pidemmäksi ajaksi.
Vaikka kyllä mulle muutenkin tuli ikävä herra Höpöstä jo joskus jälkiruoan kohdalla. Oli ihana tulla kotiin, kun sain syliin unenlämpimän poikasen, joka puski nenäänsä mun kaulakuoppaan ja ynisi onnesta. Mun pieni. <3
Sinänsä olin kyllä hyvillä mielin juhlissa, kun tiesin, ettei Igge voisi parempia lapsenvahteja saada kuin isovanhempansa. Harmi vaan, että he asuvat 380 kilometrin päässä, niin kovin lyhyellä varoitusajalla hoitoapua ei järjesty. Muiden hoitoon en vielä taitaisi uskaltaa Iggeä jättää... Milloin te olette jättäneet (jos olette) vauvanne ensimmäistä kertaa jonkun muun kuin lapsen isän hoiviin pidemmäksi aikaa? Kuka sai kunnian ja miten meni?
30.10.2009
26.10.2009
Blääh
Mulla on ensimmäinen flunssa yli vuoteen. Raskausaikana mikään pöpö ei tarttunut, mutta nyt on pää täynnä pumpulia, nenä tukossa ja olo aika kamala. Tän täytyy olla miesflunssa, kun olo on näin tokkurainen (ainakin meillä miehellä on ilmeisesti aina paljon pahemmat taudit, sillä kun mies sairastaa, niin se Sairastaa isolla ässällä ;). Melkein kaikki tropitkin on kielletty imetyksen takia, joten latkin Panadol Hotia ja c-vitamiinia ja kärsin. Toivottavasti Igge säilyy terveenä.
Sairastaminen on aina hanurista, ja nyt se vasta hanurista onkin, kun on tuo napero tuossa hoidettavana. Pinna on noin kolme milliä pitkä, enkä meinaa yhtään jaksaa mitään kitinöitä. Onneks vauvalla on papi, joka jaksaa viihdyttää. Ja juuri nyt lastamme viihdyttää Buu-klubben, kröhöm.
Kiitos tsemppailuista edelliseen! Mies oli tänään työhaastattelussa. Kävi miten kävi, niin pidän hyvänä merkkinä, että pääsi jo yhteen haastatteluun viikon sisällä lomautusilmoituksesta. Luulis että tollaiselle kielitaitoiselle ekonomille löytyy töitä (se rontti puhuu sujuvasti viittä kieltä, olen vähän kade, kun itsellä on paletista haipuneet vähemmän käytetyt kielet saksa ja ranska enkä enää uskalla sanoa puhuvani sujuvasti kuin kolmea). Vähän ollaan mietitty ulkomaille lähtöäkin, voishan sitä pari vuotta katsella jonkun muunkin maan hiekkalaatikoita. Mutta saa nyt nähdä, kuinka tässä käy.
Ei mun päässä nyt liiku mitään. Painun peiton alle ja syön vähän suklaata. Jospas tää tästä sitten taas.
Ja nyt toi lapsi vielä kakkas. Pakko kutsua papi apuun, mamma ei ny jaksa!
Sairastaminen on aina hanurista, ja nyt se vasta hanurista onkin, kun on tuo napero tuossa hoidettavana. Pinna on noin kolme milliä pitkä, enkä meinaa yhtään jaksaa mitään kitinöitä. Onneks vauvalla on papi, joka jaksaa viihdyttää. Ja juuri nyt lastamme viihdyttää Buu-klubben, kröhöm.
Kiitos tsemppailuista edelliseen! Mies oli tänään työhaastattelussa. Kävi miten kävi, niin pidän hyvänä merkkinä, että pääsi jo yhteen haastatteluun viikon sisällä lomautusilmoituksesta. Luulis että tollaiselle kielitaitoiselle ekonomille löytyy töitä (se rontti puhuu sujuvasti viittä kieltä, olen vähän kade, kun itsellä on paletista haipuneet vähemmän käytetyt kielet saksa ja ranska enkä enää uskalla sanoa puhuvani sujuvasti kuin kolmea). Vähän ollaan mietitty ulkomaille lähtöäkin, voishan sitä pari vuotta katsella jonkun muunkin maan hiekkalaatikoita. Mutta saa nyt nähdä, kuinka tässä käy.
Ei mun päässä nyt liiku mitään. Painun peiton alle ja syön vähän suklaata. Jospas tää tästä sitten taas.
Ja nyt toi lapsi vielä kakkas. Pakko kutsua papi apuun, mamma ei ny jaksa!
19.10.2009
Kirkasta ja harmaata
Edellisen kirjoituksen jälkeen meni vielä pari yötä aika levottomasti, mutta viime yö oli rauhallisempi. Aloitettiin iltahommat siinä yhdeksältä, käytiin vähän pesulla ja vaihdettiin pyjama päälle. Sitten Igge leikki vielä jonkin aikaa leikkimatolla (josta on muuten viime päivinä tullut ISO hitti, vauva viihtyy siinä jumpaten sekä leluille jutellen ja niitä tutkien jopa puolisen tuntia), minkä jälkeen mentiin makkariin syömään, lukemaan iltasatu ja sitten vaan rauhoittumaan. En meinannut saada lasta millään nukahtamaan sänkyyn sylin sijaan, mutta viimein siinä kymmenen maissa sitkeä sissimme antoi periksi ja lähti unten maille. Laitoin siis lapsen sänkyyn, ja kun kitinä alkoi, niin yritin rauhoitella ensin sängyssä ja jos (tai kun) se ei onnistunut, otin vauvan syliin, mutta laitoin taas takaisin sänkyyn, kun hän oli rauhoittunut. Voin kertoa, että tätä toistettiin melko monta kertaa...
Parin tunnin päästä Igge heräsi syömään, ja sen jälkeen hän nukkuikin viisi ja puoli tuntia eli puoli kuuteen asti! Mä heräsin itse ensin, kun alkoi olla niin pinkeä olo. Pikatankkauksen jälkeen Igge nukkui vielä puoli kahdeksaan ja siitä taas syönnin jälkeen puoli kymmeneen. Sitten olikin pitkä pirteä pätkä, kunnes pieni mies simahti päikkäreille joskus yhdentoista jälkeen. Saas nähdä, kuinka kauan unet kestää... (Edit: kestivät noin tunnin :)
Oma olo on hyvin nukutun yön (tai no, hyvin ja hyvin, entisessä elämässä hyvin nukuttu yö oli ihan jotain muuta) jäljiltä paljon viime viikkoa parempi. Mikä onkin hyvä, sillä mies soitti juuri, että tänään oli julkistettu yt-neuvotteluiden tulokset, ja niiden yksikkö lomautetaan marraskuusta eteenpäin jopa puoleksi vuodeksi. Yllätys se ei sinänsä ollut, mutta kuka tietää, että onko siellä puolen vuoden päästä enää työpaikkaa, mihin palata - ilmeisesti yksikköä laitetaan tiukoilla toimenpiteillä myyntikuntoon.
Positiivista on, että meillä ei ole asuntolainaa eikä erityisesti muitakaan velkoja, eikä tulopuolikaan ole mitenkään katastrofaalinen, kun minä olen vielä äitiys- ja pian vanhempainvapaalla ja mies saa tietysti ansiosidonnaista. Ja ainakin miehellä on sitten aikaa olla Igen kanssa sekä tietysti etsiä uutta työpaikkaa kaikessa rauhassa.
Mutta fiilis on silti vähän niin kuin tuo sää, harmaa. Vähän pelottaa, että miten mies jaksaa. Äsken se kyllä kuulosti ihan reippaalta, ja sanoi, että oikeestaan on helpotus, että kuvio on nyt selvä, mutta en tiedä, kuinka äkkiä turhautuminen iskee. Ja en tiedä, mitähän siitäkin tulee, jos ollaan tosiaan täällä puoli vuotta yötä päivää yhdessä? En edes uskalla ajatella. Vaikka olen kitissyt siitä, että on aika rankkaa olla lapsen kanssa kaksin pitkät päivät, niin mieluummin kuitenkin se. Vähän sellainen itsekäs ajatus kävi mielessä, että haluaisin äitiyslomailla rauhassa... Pari kuukautta niin, että ollaan molemmat täällä, olisi oikeastaan kivaakin, mutta entäs jos se on tosiaan se puoli vuotta?
Mies ei oo ehtinyt olla tuolla kuin vähän reilun vuoden, mutta tämän piti olla varma ja pitkäaikainen duuni, kun kyseessä on iso ja tunnettu yhtiö. Vaan ei kai nykyisin tiedä mistään. Oon salaa aika helpottunut, että en ole töissä juuri nyt. Tää tämänhetkinen pomo ei ainakaan toistaiseksi voi lomauttaa mua, oli maailman taloudellinen tilanne mikä hyvänsä.
Parin tunnin päästä Igge heräsi syömään, ja sen jälkeen hän nukkuikin viisi ja puoli tuntia eli puoli kuuteen asti! Mä heräsin itse ensin, kun alkoi olla niin pinkeä olo. Pikatankkauksen jälkeen Igge nukkui vielä puoli kahdeksaan ja siitä taas syönnin jälkeen puoli kymmeneen. Sitten olikin pitkä pirteä pätkä, kunnes pieni mies simahti päikkäreille joskus yhdentoista jälkeen. Saas nähdä, kuinka kauan unet kestää... (Edit: kestivät noin tunnin :)
Oma olo on hyvin nukutun yön (tai no, hyvin ja hyvin, entisessä elämässä hyvin nukuttu yö oli ihan jotain muuta) jäljiltä paljon viime viikkoa parempi. Mikä onkin hyvä, sillä mies soitti juuri, että tänään oli julkistettu yt-neuvotteluiden tulokset, ja niiden yksikkö lomautetaan marraskuusta eteenpäin jopa puoleksi vuodeksi. Yllätys se ei sinänsä ollut, mutta kuka tietää, että onko siellä puolen vuoden päästä enää työpaikkaa, mihin palata - ilmeisesti yksikköä laitetaan tiukoilla toimenpiteillä myyntikuntoon.
Positiivista on, että meillä ei ole asuntolainaa eikä erityisesti muitakaan velkoja, eikä tulopuolikaan ole mitenkään katastrofaalinen, kun minä olen vielä äitiys- ja pian vanhempainvapaalla ja mies saa tietysti ansiosidonnaista. Ja ainakin miehellä on sitten aikaa olla Igen kanssa sekä tietysti etsiä uutta työpaikkaa kaikessa rauhassa.
Mutta fiilis on silti vähän niin kuin tuo sää, harmaa. Vähän pelottaa, että miten mies jaksaa. Äsken se kyllä kuulosti ihan reippaalta, ja sanoi, että oikeestaan on helpotus, että kuvio on nyt selvä, mutta en tiedä, kuinka äkkiä turhautuminen iskee. Ja en tiedä, mitähän siitäkin tulee, jos ollaan tosiaan täällä puoli vuotta yötä päivää yhdessä? En edes uskalla ajatella. Vaikka olen kitissyt siitä, että on aika rankkaa olla lapsen kanssa kaksin pitkät päivät, niin mieluummin kuitenkin se. Vähän sellainen itsekäs ajatus kävi mielessä, että haluaisin äitiyslomailla rauhassa... Pari kuukautta niin, että ollaan molemmat täällä, olisi oikeastaan kivaakin, mutta entäs jos se on tosiaan se puoli vuotta?
Mies ei oo ehtinyt olla tuolla kuin vähän reilun vuoden, mutta tämän piti olla varma ja pitkäaikainen duuni, kun kyseessä on iso ja tunnettu yhtiö. Vaan ei kai nykyisin tiedä mistään. Oon salaa aika helpottunut, että en ole töissä juuri nyt. Tää tämänhetkinen pomo ei ainakaan toistaiseksi voi lomauttaa mua, oli maailman taloudellinen tilanne mikä hyvänsä.
16.10.2009
Onko rytmii vai ei?
Tänään väsyttää, ja siks kiukuttaa. Igge on ollut pari kolme yötä tässä jotenkin ihan tolkuttoman levoton, pyörii, hyörii ja ähisee unissaan ja minä en saa nukuttua. Lisäksi se napostelee, siis syö vähän, nukahtaa, herää tunnin päästä nälkään, syö taas vaan vähän, nukahtaa, herää ja niin edelleen puoli yötä. Ja taas mamma valvoo. En mä ole mikään popcorn-kulho!
Parina iltana ja tänään myös päivällä on täällä saatu tuta myös Igen temperamentti. Hirmuraivari on iskenyt ihan jostain mitättömästä yhtäkkiä, esimerkiksi siitä, että yritettiin siirtää puoliunessa torkkuva vauva isin syliin nukahtamaan tai tissiä on tarjottu väärään aikaan. Ehkä Igge on ihastunut omaan, viime päivinä kovasti vahvistuneeseen ääneensä, kun tuntuu, että se jää välillä itsekin kuuntelemaan huutoaan. Mutta ai että joskus meinaa tulla turhautuminen, kun väsyttää ja siihen vielä yks saa päälle kunnon räyhäraivarin. Päivällä esimerkiks, kun Igge alkoi kitistä ja tarjosin päiväkattausta maitobaarissa, niin hän loukkaantui verisesti ja alkoi huutaa. No minä tietysti laitoin baarin kiinni herraa miellyttääkseni, niin tämä huutaa vielä kovempaa ja kun taas avasin baarin, niin tarrasi aivan epätoivoisena kiinni. Niiskutti vielä kyynel silmäkulmassaan ja mulkoili mua sen näköisenä, että miten mä kehtaan tuolla lailla nälässä pitää pientä lasta. Että otapa hänestä nyt sitten selvä! Puuh. Ja just kun pinnani on kireä kuin Ricky Martinin housut, lapsukainen väläyttää mulle suloisimman ja onnellisimman hymynsä, ja sitten taas ihmettelen, että kuka se kiljukaula täällä äsken oli, eihän se voinut ainakaan olla mun aurinkoinen vauvalaiseni!
Nyt on alkanut mietityttää tämä rytmihomma. Kun siis tähän asti en oo pitänyt mitenkään kirjaa siitä, miten Igge syö ja nukkuu, vaan suurimmaksi osaksi on menty fiilispohjalta. Viikon verran on kuitenkin yritetty noudattaa edes sellaista kaavaa, että Igge söisi aina heti herättyään, sitten leikitään (tai katsotaan telkkaria, jos äitiä kovin väsyttää, öhöm) ja kun vauva alkaa haukotella, napataan laps kainaloon ja yritetään saada unille. Tavoitteena on siis se, että Igge osaisi nukahtaa ilman tissiä, jotta ei olla sen kanssa sitten pulassa tulevaisuudessa. Suurimmaks osaksi se toimiikin aika hyvin.
Mutta missä vaiheessa vauva alkaa tai sen pitäisi alkaa nukkua harvemmin ja kerralla pidempään? Miten sellaista voisi edistää? Igge ei nimittäin nuku pitkiä, yli puolen tunnin unia muualla kuin vaunuissa, eikä joka päivä vaan ole mahdollisuutta lähteä vaunuttelemaan samaan aikaan. Ja miten tuon lapsen saisi illalla aikaisemmin nukkumaan? Kun se yöunen tulo tuntuu erilaisista yrityksistä huolimatta venyvän aina sinne yhdentoista tuntumaan, ja musta olis melko kiva, jos meillä aikuisilla olisi joskus edes hetki yhteistä aikaa...
Parina iltana ja tänään myös päivällä on täällä saatu tuta myös Igen temperamentti. Hirmuraivari on iskenyt ihan jostain mitättömästä yhtäkkiä, esimerkiksi siitä, että yritettiin siirtää puoliunessa torkkuva vauva isin syliin nukahtamaan tai tissiä on tarjottu väärään aikaan. Ehkä Igge on ihastunut omaan, viime päivinä kovasti vahvistuneeseen ääneensä, kun tuntuu, että se jää välillä itsekin kuuntelemaan huutoaan. Mutta ai että joskus meinaa tulla turhautuminen, kun väsyttää ja siihen vielä yks saa päälle kunnon räyhäraivarin. Päivällä esimerkiks, kun Igge alkoi kitistä ja tarjosin päiväkattausta maitobaarissa, niin hän loukkaantui verisesti ja alkoi huutaa. No minä tietysti laitoin baarin kiinni herraa miellyttääkseni, niin tämä huutaa vielä kovempaa ja kun taas avasin baarin, niin tarrasi aivan epätoivoisena kiinni. Niiskutti vielä kyynel silmäkulmassaan ja mulkoili mua sen näköisenä, että miten mä kehtaan tuolla lailla nälässä pitää pientä lasta. Että otapa hänestä nyt sitten selvä! Puuh. Ja just kun pinnani on kireä kuin Ricky Martinin housut, lapsukainen väläyttää mulle suloisimman ja onnellisimman hymynsä, ja sitten taas ihmettelen, että kuka se kiljukaula täällä äsken oli, eihän se voinut ainakaan olla mun aurinkoinen vauvalaiseni!
Nyt on alkanut mietityttää tämä rytmihomma. Kun siis tähän asti en oo pitänyt mitenkään kirjaa siitä, miten Igge syö ja nukkuu, vaan suurimmaksi osaksi on menty fiilispohjalta. Viikon verran on kuitenkin yritetty noudattaa edes sellaista kaavaa, että Igge söisi aina heti herättyään, sitten leikitään (tai katsotaan telkkaria, jos äitiä kovin väsyttää, öhöm) ja kun vauva alkaa haukotella, napataan laps kainaloon ja yritetään saada unille. Tavoitteena on siis se, että Igge osaisi nukahtaa ilman tissiä, jotta ei olla sen kanssa sitten pulassa tulevaisuudessa. Suurimmaks osaksi se toimiikin aika hyvin.
Mutta missä vaiheessa vauva alkaa tai sen pitäisi alkaa nukkua harvemmin ja kerralla pidempään? Miten sellaista voisi edistää? Igge ei nimittäin nuku pitkiä, yli puolen tunnin unia muualla kuin vaunuissa, eikä joka päivä vaan ole mahdollisuutta lähteä vaunuttelemaan samaan aikaan. Ja miten tuon lapsen saisi illalla aikaisemmin nukkumaan? Kun se yöunen tulo tuntuu erilaisista yrityksistä huolimatta venyvän aina sinne yhdentoista tuntumaan, ja musta olis melko kiva, jos meillä aikuisilla olisi joskus edes hetki yhteistä aikaa...
12.10.2009
Piikkejä pienelle
Oltiin tänään Igen 3 kk:n neuvolatarkastuksessa. Korttiin kirjattiin jotakuinkin seuraavaa: "Hyvä kasvu. Tavoittelee lelua. Jäntevä." Kotona hän kyllä tarttuukin leluihin, mutta kesken päiväunien herätettynä ei neuvolantädin haaleanpunainen muovinalle oikein jaksanut kiinnostaa. Muuten poikanen kyllä käyttäytyi oikein hienosti, jutteli ja flirttaili tädille oikein urakalla.
Mamia jännitti taas eniten se vaaka, mutta turhaan: painoa oli tullut n. 190 grammaa/viikko. Ja arvatkaa vielä mitä? Kun kerroin, että olen antanut Tuttelia 30-50 ml kerrallaan pari-kolme kertaa päivässä, niin neuvolantäti totesi, että määrät ovat niin pieniä, että käytännössä voidaan sanoa, että Igge on täysimetyksellä. Ei sillä, että sillä termillä nyt niin suurta väliä olisi, mutta sainpa kuitenkin varmistuksen sille, että käytännössä sillä, onko vauvan ruoka äidinmaitoa ihan sataprosenttisesti vai vähän alle, ei ole mainittavaa merkitystä.
Käynnin lopuksi oli sitten vuorossa vähän ikävämpiä juttuja, nimittäin rokotukset. Rotarokotteen kakkososa annettiin suun kautta, mutta tutkimusrokote ja se kummallinen kirjainyhdistelmärokote tuikattiin Igen ihaniin reisimakkaroihin. Ei mahtanut mitään, mulla tuli tippa linssiin, kun lapskulta päästi surkean itkun. Snif. Oisin vaan tahtonut pelastaa murun heti syliin, mutta piti odottaa, että laastarit oli laitettu paikalleen. Itku loppui kyllä lyhyeen, mutta nyt illalla Igge oli itkuinen ja tuntui kovin lämpöiseltä. Laitettiin siis peppuun (ei omaan) Panadolia, minkä jälkeen lapsukainen on lähinnä nukkunut paria maitohuikkataukoa lukuunottamatta. Ja eikös se oo niin, että uni paras lääke on, joten toivotaan, että huomenna Igge on oma, iloinen itsensä taas.
Voi, tuossa se tuhisee mun vieressä sohvalla. On se kyllä ihana. Mun oma ilohippunen ja onnenmurunen, suloinen herra Höpönen. Rakastan! <3
Mamia jännitti taas eniten se vaaka, mutta turhaan: painoa oli tullut n. 190 grammaa/viikko. Ja arvatkaa vielä mitä? Kun kerroin, että olen antanut Tuttelia 30-50 ml kerrallaan pari-kolme kertaa päivässä, niin neuvolantäti totesi, että määrät ovat niin pieniä, että käytännössä voidaan sanoa, että Igge on täysimetyksellä. Ei sillä, että sillä termillä nyt niin suurta väliä olisi, mutta sainpa kuitenkin varmistuksen sille, että käytännössä sillä, onko vauvan ruoka äidinmaitoa ihan sataprosenttisesti vai vähän alle, ei ole mainittavaa merkitystä.
Käynnin lopuksi oli sitten vuorossa vähän ikävämpiä juttuja, nimittäin rokotukset. Rotarokotteen kakkososa annettiin suun kautta, mutta tutkimusrokote ja se kummallinen kirjainyhdistelmärokote tuikattiin Igen ihaniin reisimakkaroihin. Ei mahtanut mitään, mulla tuli tippa linssiin, kun lapskulta päästi surkean itkun. Snif. Oisin vaan tahtonut pelastaa murun heti syliin, mutta piti odottaa, että laastarit oli laitettu paikalleen. Itku loppui kyllä lyhyeen, mutta nyt illalla Igge oli itkuinen ja tuntui kovin lämpöiseltä. Laitettiin siis peppuun (ei omaan) Panadolia, minkä jälkeen lapsukainen on lähinnä nukkunut paria maitohuikkataukoa lukuunottamatta. Ja eikös se oo niin, että uni paras lääke on, joten toivotaan, että huomenna Igge on oma, iloinen itsensä taas.
Voi, tuossa se tuhisee mun vieressä sohvalla. On se kyllä ihana. Mun oma ilohippunen ja onnenmurunen, suloinen herra Höpönen. Rakastan! <3
7.10.2009
Kolme kuukautta
Igge täyttää tänään maagiset kolme kuukautta. Toistaiseksi en ole huomannut valtavaa eroa eiliseen, joskin vissiin tuo harmaa keli väsyttää vauvaa niin, että tässä vedellään laskutavasta riippuen jo päivän toisia tai kolmansia päikkäreitä.
Merkkipäivän kunniaksi kirjattakoon ylös seuraavia edistysaskeleita:
- Igge kannattelee päätään tosi tanakasti
- lelut ovat alkaneet kiinnostaa, Igge tavoittelee niitä ja onnistuu välillä saamaan ne kiinnikin
- Igge on löytänyt kätensä, hän tuijottelee ja maistelee niitä innolla
- eräänä iltana tuijotuksen kohteeksi pääsivät myös jalat
- äänivalikoima sen kun laajenee, meillä asuu nykyisin varsinainen satakieli kaikkine kurlutuksineen ja kiljahduksineen
- harjoitukset kääntymiseksi ovat alkaneet isin suosiollisella avustuksella. Toistaiseksi tuloksena on ollut lähinnä ähinää kylkiasennossa, mutta kyllä se siitä!
Viime lauantaina Igge sai nimen. Juhlallisuudet menivät hyvin, juhlakalu nukkui koko toimituksen ajan eikä herännyt edes, kun sai vettä päähän. Etukäteen vähän hermostutti, että kuinka mun pinna kiristyy, kun ollaan miehen vanhemmilla. Pelkäsin, että tilaisuudesta tulee pönäkkä ja jäykkä, kun juhlitaan siellä kristallikruunujen, arvotaulujen ja antiikkihuonekalujen keskellä, mutta onneksi tunnelma oli lämmin. Papin suomenkielessä oli ehkä hieman toivomisen varaa, mutta puheen sisältö oli kaunis eikä liian hengellinen.
Ehkä paras palaute tuli miehen isältä, joka on siis yli 80-vuotias sodankäynyt kauppaneuvos. Hän sanoi, että kauneinta koko toimituksessa oli se, miten lämpimästi me tuoreet vanhemmat oli katsottu toisiamme. Niisk. <3
Jaa niin, jottei nyt ihan hempeilyksi mene, niin lopuksi haluaisin tietää, että mihin voi reklamoida, kun vastoin odotuksia en tänä aamuna mahtunutkaan vanhoihin housuihini. Vaikka se kolme kuukautta on mennyt ja vaikka edelleen ruokin lastani pääasiassa äidinmaidolla suoraan pakkauksesta (mitä en sivumennen sanoen olisi kaksi kuukautta sitten uskonut). Huijausta!
Merkkipäivän kunniaksi kirjattakoon ylös seuraavia edistysaskeleita:
- Igge kannattelee päätään tosi tanakasti
- lelut ovat alkaneet kiinnostaa, Igge tavoittelee niitä ja onnistuu välillä saamaan ne kiinnikin
- Igge on löytänyt kätensä, hän tuijottelee ja maistelee niitä innolla
- eräänä iltana tuijotuksen kohteeksi pääsivät myös jalat
- äänivalikoima sen kun laajenee, meillä asuu nykyisin varsinainen satakieli kaikkine kurlutuksineen ja kiljahduksineen
- harjoitukset kääntymiseksi ovat alkaneet isin suosiollisella avustuksella. Toistaiseksi tuloksena on ollut lähinnä ähinää kylkiasennossa, mutta kyllä se siitä!
Viime lauantaina Igge sai nimen. Juhlallisuudet menivät hyvin, juhlakalu nukkui koko toimituksen ajan eikä herännyt edes, kun sai vettä päähän. Etukäteen vähän hermostutti, että kuinka mun pinna kiristyy, kun ollaan miehen vanhemmilla. Pelkäsin, että tilaisuudesta tulee pönäkkä ja jäykkä, kun juhlitaan siellä kristallikruunujen, arvotaulujen ja antiikkihuonekalujen keskellä, mutta onneksi tunnelma oli lämmin. Papin suomenkielessä oli ehkä hieman toivomisen varaa, mutta puheen sisältö oli kaunis eikä liian hengellinen.
Ehkä paras palaute tuli miehen isältä, joka on siis yli 80-vuotias sodankäynyt kauppaneuvos. Hän sanoi, että kauneinta koko toimituksessa oli se, miten lämpimästi me tuoreet vanhemmat oli katsottu toisiamme. Niisk. <3
Jaa niin, jottei nyt ihan hempeilyksi mene, niin lopuksi haluaisin tietää, että mihin voi reklamoida, kun vastoin odotuksia en tänä aamuna mahtunutkaan vanhoihin housuihini. Vaikka se kolme kuukautta on mennyt ja vaikka edelleen ruokin lastani pääasiassa äidinmaidolla suoraan pakkauksesta (mitä en sivumennen sanoen olisi kaksi kuukautta sitten uskonut). Huijausta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)