6.11.2009

Niin muuttuu maailma

Tasan vuosi sitten tänään en meinannut uskaltaa tulla ulos vessasta.

Istuin lattialla ja tuijotin epäuskoisena niitä kuuluisia kahta viivaa hokien ääneen, että ei voi olla totta. Päässä risteili miljoona ajatusta, joista en muista yhtäkään. Kun en muutakaan keksinyt, purin hämmennystäni blogiin - heti ensimmäisenä päivänä jo kahteen otteeseen.

Kesti kauan, ennen kuin oikeasti aloin uskoa, että meille tulee vauva. Tein varmuuden vuoksi neljä raskaustestiä. Pelkäsin vessakäyntejä jonnekin raskauden puoliväliin asti. Uskalsin puhua tulevaisuudesta ilman jatkuvaa "jos kaikki menee hyvin" -varmistelua vasta rakenneultran jälkeen. En edes tiedä miksi hermoilin, kun ei ollut mitään syytä. Raskaus alkoi ihan yrittämättä, eikä taustalla ollut mitään aiempia hankaluuksia.

Kaikesta hämmennyksestä ja hermoilusta huolimatta sisälläni kutkutti lämpöinen tunne. Kannoin epätodelliselta tuntuvaa, mutta onnellista salaisuutta.

Mitä sanoisin, jos nyt tapaisin vuoden takaisen itseni?

Sanoisin, että älä stressaa. Suurin osa raskauksista menee kuitenkin ihan hyvin loppuun asti. Raskaana oleminen ei tunnu aluksi miltään, eikä yhtä raskaana olemisen tunnetta oikein olekaan, vaan kyse on monesta eri osasta koostuvasta prosessista, joka jälkeenpäin tuntuu kovin lyhyeltä.

Sanoisin, että kaikki aikanaan. Totut kyllä ajatukseen, ja luopumisen tuska on lopultakin aika pieni hinta siitä, mitä saat tilalle. Elämä ei lopu raskaaksi tulemiseen tai lapsen saamiseen, siitä se vasta alkaa.

Sanoisin, että tulet välillä repimään hiukset päästäsi ja kiroamaan koko olotilan alimpaan helvettiin. Omituista kyllä, tulet kuitenkin muistelemaan raskausaikaa jälkeenpäin haikeudella.

Lupaisin, että yhdeksän kuukauden päästä sinulla on edessäsi elämäsi hienoin, liikuttavin ja onnellisin kokemus. Kaikesta huolimatta. Vielä et osaa edes kuvitella, millaisia tunteita oman lapsen syntymä sinussa herättää, mutta tulet olemaan sanaton elämän ihmeen edessä.

Niiden kahden viivan jälkeen vuodatettiin litroittain niin ilon kuin turhautumisen kyyneliä, rakastettiin, riideltiin, kiukuteltiin, iloittiin, naurettiin, odotettiin ja oltiin monta kertaa ihan pihalla. Mutta niin se vatsa vain kasvoi ja syntyi ihana Igge, joka täyttää huomenna jo neljä kuukautta.

Igge teki meistä perheen ja toi mukanaan määrättömästi rakkautta. Hän on suurin ylpeydenaiheemme ja suloisen tietämätön siitä, miten isoja tunteita hän meissä herättää. Hän on maailman rakkain pieni poika. <3

6 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus, tuli ihan kyyneleet silmiin! Millainen kokemus teillä onkaan ollut ja miten ihana lopputulos! Paljon onnea nelikuukautispäivän johdosta:) Meillä vasta 12 päivä tulee 4 kk täyteen:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Eikö ookin uskomatonta, miten äkkiä nää kuukaudet vaan hujahtaa!

    VastaaPoista
  3. Oi miten ihanaa!
    On hassua ajatella, että nämä meidät murut ovat olleet jo vuosi sitten olemassa. tai heidän alkunsa. Ja mitä ihanaa, niin täydellistä, niin pienestä on kehittynyt! Ajatella!

    Onnea nelikuisesta nassikasta!

    VastaaPoista
  4. Kiitos sinnekin! Ja vähän OT pakko todeta, että nassikka on muuten aivan liian vähän käytetty suomen kielen sana. :)

    VastaaPoista
  5. huoh. ihanaa. kuin olisin itse kirjoittanut tuon. tosin vuoden päästä. vuoden päästä voi (jos kaikki hyvin menee) miettiä miltä tämä aamu tuntui klo 4.30 tuijottaa tikkua. käydä välillä kertomassa uneliaalle miehelle väliaikatietoja viivoista.

    ehkä minullakin on vuoden päästä pieni reilu kolmekuinen lapsi (oletan hänen olevan tyttö, enkä tiedä miksi) sylissä.

    VastaaPoista
  6. Kauniisti kirjoitettu. Niin se maailma vaan muuttuu kahden viivan myötä. Itse tuijoittelin hyvin epäuskoisena samanlaisia viivoja kyläpaikan vessassa uudenvuoden aattona.

    VastaaPoista