Suomen maassa siis. Palattiin sunnuntai-iltana, ja arki vielä vähän kangertelee. Syiden top 3 on selvä: räntä, loska ja aikaero. Mutta hei, kolmen kuukauden päästä on jo kesä! Ainakin kalenterin mukaan, vaikka noiden kinosten katoaminen kestää varmaan heinäkuulle.
No mutta, reissu oli hieno. Vauvan kanssa voi kuin voikin matkustaa! (Googlatkaapa huviksenne joskus "vauvan kanssa Thaimaassa" tms. Tulette huomaamaan, että vauvan kanssa matkustaminen on lähes rikollisuuteen verrattavaa toimintaa. KUKAAN kunnon vanhempi ei vie lasta ulkomaille, varsinkaan herranjestas minnekään Aasiaan, siellä kun on aivan kamalaa, taudit iskee ja lapsi ja rahat ryöstetään ja aika varmasti myös henki menee. Tai vähintään kanssamatkustajien hermot, koska se VAUVA, tuo kaiken pahan alku ja juuri, haisee ja huutaa ja häiritsee - toisin kuin esimerkiksi kaljaa kittaava Pertti Perusturisti, jonka matkan kohokohta on pingpong-show jossain surullisessa tyttöbaarissa.) Kauhukuvat jäivät tällä kertaa toteutumatta, ja yllätys, yllätys, siellä oli paljon muitakin vauvaperheitä.
Perhelomailu oli mukavaa - erilaista kuin ennen, mutta mukavaa. Ajatuksena on kirjata tännekin vinkkejä vauvamatkailuun, jahka saamme arjen taas jollain lailla sujumaan. Vuorokausirytmi alkaa onneksi olla jo kohdallaan, vielä kun saisi pyykkivuoren raivattua ja kämpän siivottua, niin voisi taas keskittyä kivempiin asioihin, kuten bloggaamiseen!
Ihanaa muuten, että mua/meitä oli kaivattu! Tässä siis Igen kuulumisia lyhyesti:
- aktiivisuus näkyy ruokahalussa, ja olemme siirtyneet 4-5 kiinteän aterian malliin alkaen eilen
- pinnasänky on laskettu alatasolle, koska jollain konstilla ipana on löytynyt sängystään mm. istumasta sekä kiskomasta itseään ylös pinnoja pitkin
- uusia motorisia (?) taitoja ovat ainakin karhukävelyasennossa keikkuminen, istumasta konttausasentoon laskeutuminen, tutin asennus omatoimisesti, tavallisesta vesipullosta juominen sekä taputtaminen
- miinuspuolelle laskettakoon ensimmäinen flunssa. Liekö sitten ilmastoinnin kyseenalaista ansiota vai mitä, mutta reissussa Igelle iski nuha ja yskäryskä, mutta onneksi tauti on käytännössä ohi eikä siitä seurannut mitään korva-, keuhkoputken- tai muitakaan tulehduksia, minkä kävimme vielä lääkärillä varmistamassa
- tavuvaraston suosikkeihin kuuluvat äitäitäin, mammatuksen ja papatuksen lisäksi nyt myös vauvauvauvau, nännännännää sekä nannannnaannaa
- litroittain valuvasta kuolasta, kaiken eteentulevan järsimisestä ja ajoittaisesta kitinästä johtuen epäilen, että Igen kaikki kaKsi hammasta ovat saamassa kavereita. Toivottavasti pian, muuten meille tulee vesivahinko...
Allekirjoittaneen päästä vielä sen verran, että jostain syystä viime aikoina olen käynyt läpi jotain ahdistusta Igen synnytykseen liittyen, siis siihen, että Igge syntyi suunnitellulla sektiolla. Ehkä se johtuu siitä, että päässä on tilaa muullekin kuin vauvalle, osittain ehkä myös siitä, että ympärillä on lähikuukausina syntynyt/syntyy enemmän ja vähemmän vauvoja (ylihuomenna nään uusimman pökäleen! <3) ja aihe on siksi pinnalla. Päänsisäinen ahistus yltyi siihen pisteeseen, että tyrskin miehelle pettymystäni. Mulla kun on välillä sellainen olo, että muut on kiivenneet sinne Himalajalle ihan itse, mutta mut vietiin helikopterilla. Joskus synnytyskokemusten vertailu ahdistaa, koska mulla ei ole hajuakaan, miltä se synnyttäminen tuntuu. Kuvittelen, että mua pidetään mukavuudenhaluisena vapaamatkustajana, kun olen päässyt niin "helpolla" (mikä lainausmerkeissä, koska en ole ikinä elämässäni ollut kipeämpi kuin sektion jälkeen). Ja tunnustin vielä, että niin naurettavaa kuin se onkin, niin olisin halunnut, että mies olisi kyynelsilmin kehunut suoritustani ja ollut musta ylpeä urakan jälkeen, niin kuin leffoissa. (Ja joo, tiedän, että ei ne tunnelmat aina ihan niin ruusuisia ole minkään synnytyksen jälkeen...)
Mies totesi, ettei ihan ymmärrä, miksi se, että alakertani olisi repeytynyt kappaleiksi tekisi minut onnellisemmaksi. Sitten hän muistutti, että ainakin jos synnytykseen osallistuvan henkilökunnan määrällä mitataan, sektio ei ole mikään vähiten vaativin vaihtoehto, ja että enhän valinnut sektiota itseni, vaan Igen takia, ja että suurin ihme on se, että miten mun sisällä saattoi kasvaa ihan oikea ihminen - ei se, mitä kautta vauva tuli ulos. Ja että hän on minusta ylpeä.
Onneksi joku pitää huolen siitä, ettei mun moponi aivan karkaa lapasesta.
Jännityksellä odotan lomailua lapsen kanssa -raportointia :-)
VastaaPoistaMeillä on ensimmäinen matka edessä toukokuussa, ja lennän yksin muksun kanssa. Hui. Miten lentomatka meni, menikö vauvan korvat lukkoon, miten siitä selvisi?
Ja tuosta synnytyksestä. Mua taas harmittaa, että mua ei leikattu. Olis jäänyt vähemmän supistuksiin ja siihen kaikkeen avautumiseen, "kätilön käsi värkissä" jne. liittyviä traumoja. Toisaalta en ole koskaan ollut isossa leikkauksessa, joten en osaa kuvitella yhtään, miten kipeitä ne leikkaushaavakivut ym. on. Joten ois mulle jäänyt varmaan traumat siitäkin...
Mutta meni synnytys niin tai näin, niin kai sitä aina jälkeenpäin miettii. Saitko sä sairaalasta jonkun toimenpideraportin leikkauksen jälkeen? Täällä saa 4 kk lapsen syntymän jälkeen raportin, johon kätilö on omakätisesti dokuementoinut koko tapahtuman alusta loppuun asti, mukana tulee myös joku käppyrä supistuksista. Sitä repparia ei kuulemma anneta heti mukaan, vaan sen saa vasta sitten kun äiti on toipunut. Ihan kivaa nähdä muutaman kuukauden kuluttua objektiivien selostus siitä, miten kaikki todella tapahtui, hehe
Niin, ja tosi kivaa että ootte taas takaisin netin päässä, odottelinkin jo tätä uusinta postausta :-)
Heippa, on kivaa olla kaivattu :) Olis kauheesti asiaa mut jotenkin nyt on vähän hektinen kausi, eka oli toi matka ja nyt on kaikkee vieraita ja juhlia ja muuta säätöä.
VastaaPoistaLentomatka meni hyvin, vaikka mäkin sitä vähän hermoilin. Ipanalla oli tutti suussa nousun ja laskun ajan. Imettäminen ei olis varmaan oikein onnistunut niissä vöissä, vaikka oon kuullut että jotkut sitäkin harrastaa. Vieressä oli toinen vauvaperhe, niillä oli tuttipullo valmiina kitinän varalta. Igge ei ollut nousuista ja laskuista moksiskaan, toisella lennolla se jopa nukkui koko laskun ja heräsi vasta kun renkaat otti maahan.
Mä sain mukaan sairaalasta synnytyskertomuksen, siinä lähinnä kerrottiin että kaikki meni niin sanotusti putkeen. Oli siinä jotain latinankielisiä termejä, joista kuulemma selviää, mitä kaikkea mun sisällä on ratkottu. Niin ja tiedot lääkityksestä, se oli ilmeisesti aika tymäkkä, ainakin mun lääkäriserkun tulkinnan mukaan. :) Mutta jälkeenpäin olin kyllä niin paskana, kun en päässyt vuorokauteen sängystä ylös ja en oikeestaan voinu liikahtaakaan ilman että koski, varsinkin kun vieressä oli hyvinvoiva "normaalisynnyttäjä", joka kävi itse suihkussa ja vessassa ja oli muutenkin aivan muina naisina siinä. No joo, se oli kolmatta kertaa asialla joten ehkä sillä oli jo sen verran kokemusta, ettei homma tuntunut missään.
Niin ja joo, käsi värkissä ei varmaan oo kivaa, mutta voin kertoa, että myöskään virtsakatetrin asentaminen ei suoranaisesti ole kovin mieltäylentävää touhua... Molempi pahempi, oletan!
Ps. Mä lupaan yrittää kirjoittaa sen matkapostauksen ennen toukokuuta :)