29.9.2010

Mökkihöperö

Istun panttivankina kotona pilkullisen lapsen kanssa jo ties monettako päivää. Pohdiskelin tuossa, että viimeisen viikon kohokohta oli se, että hankittiin uusi rikkaimuri. Toistan: olen liekeissä rikkaimurista. (Ergorapido my love.)

Igge nukkuu päiväunia, ja päätin, että paskat siivouksista ja pyykeistä ja tiskeistä ja kaikesta. Käytin aikani tukan suoristamiseen.

Nyt on vähän parempi mieli. Illalla aion hukuttaa huolet ämpärilliseen punaviiniä. Tai ainaskin puolikkaaseen.

27.9.2010

Terveisiä sairastuvalta

Igge sairastaa ensimmäistä kertaa elämässään oikein tosissaan. Muutaman kerran olen kuvitellut Igen olleen kipeä, mutta viime päivät ovat osoittaneet, että niitä aikaisempia kertoja ei oikein voi edes laskea.

Koko sairaskertomus alkaa jo kuun vaihteesta. Igge oli nuhainen Oslon-reissulla, ja flunssaoireet jatkuivat viime viikkoon asti niin, että välillä oli muutama terveempi päivä ja sitten taas alkoi nenä valua. Viime keskiviikon ja torstain välinen yö oli tosi levoton, ja kun ipana tuntui hieroskelevan korviaan, käytiin sitten torstaina lääkärissä. Tulehtuneethan ne olivat, joten eikun antibioottia kehiin.

Lauantaina Igge oli edelleen tuskainen, ja kuume nousi Panadolista huolimatta lähelle 39 astetta. Koko poika oli ihan veto veks, joten suunnattiin Mehiläiseen, missä lääkäri kurkki taas lapsen korviin. Tulehdus oli antibioottikuurista huolimatta vain ärhäköitynyt, joten antibiotti meni vaihtoon. Lisäksi saatiin jotain pitkävaikutteista kuume-/kipulääkettä Panadolin rinnalle.

Eilen oli jo vähän parempi päivä, ja ehdimme juhlia, että kyl tää tästä. Ei olisi kuitenkaan pitänyt nuolaista ennen kuin tipahtaa: yö oli aivan helvettiä (nukuin itse vissiin noin kaksi tuntia 5.30-7.30), lapsi yritti torkkua mutta pirahteli lääkkeistä huolimatta koko ajan itkuun, pyöri ja hyöri, yritti paeta sängystä ja sittemmin sohvasta, jolle siirryimme jossain vaiheessa ja oli muutenkin aivan mahdoton. Tänään aamupäivällä torkuimme sitten sylikkäin sohvalla, ja kun heräsin, katselin nukkuvaa lasta. Mitäs, mitäs, sehän näyttää aivan pilkulliselta, huomioin tokkurassa. Vaipanvaihto paljasti varsin ilkeän näyn: tyyppi on aivan pilkullinen. Erityisesti vaipan alta löytyi tosi tuskallisen näköisiä rakkuloita, ja myös suussa näkyi rakkuloita. Syömisyrityksestä seurasikin kamala kipuitku.

Ja taas mentiin Mehiläiseen. Luojan kiitos meillä on vakuutus... No, siellä lastenlääkäri sitten kuunteli kertomusta ja tutkaili pientä potilasta. Oireet sopivat sekä enterorokkoon että antibioottiallergiaan, eikä nyt oikein saatu selvyyttä siitä, mistä iho-oireilu johtuu. Antibioottikuuri meni kuitenkin katkolle, ja Igge sai antibioottipiikin pyllyyn, kun korvatulehdus ei edelleenkään osoittanut tokenemisen merkkejä.

Nyt tuossa sohvalla nukkuu siis piikitetty, pilkullinen ja korvakipuinen lapsi. Toivottavasti nyt oltais jo menossa parempaan suuntaan kuitenkin. Pikku ihmisen piina särkee sydämen, ja valvominen sekä neljän seinän sisällä istuminen särkevät järjen.

Loppukevennyksenä kuitenkin kerrottakoon, että Igge oli lääkärillä käynnin jälkeen vähän aikaa pirteämpi ja innostui leikkimään Duploilla odottaessamme sairaanhoitajan piikitettäväksi pääsyä. Kun hoitaja avasi ovensa ja kutsui Iggeä nimeltä, tämä katsahti hoitajaa ja totesi hyvin kuuluvasti, että "O-OU." Ihan niin kuin se olis tiennyt, mitä tuleman pitää. Hoitajalla - ja mulla luonnollisesti myös - petti pokka ihan totaalisesti. Hoitaja kyseli, että ollaanko monestikin käyty piikillä, kun lapsi reagoi noin. Varsinainen tilannekoomikko on hän, pilkullinen pieni poikani.

15.9.2010

Toinen seiska tai ainakin melkein

Aimokin muisti tunnustuksella, ja vaikka pää ei nyt kykene seitsemän faktan luetteloimiseen, saatte tästä kuitenkin pari extraa. Paljastan siis seuraavassa party tricksini, ts. asioita, joiden esittely tapahtuu yleensä pikkutunneilla ja hilpeässä mielentilassa.

1. Osaan liikuttaa kulmakarvojani erikseen ja eri tahtiin ylös ja alas. (Erään lukiokaverin diagnoosi oli "ylikehittyneet iskulihakset". :)

2. Jalkateräni kääntyvät ulospäin yli 180 astetta.

3. Saan nyrkkini kokonaan suuhuni. Siis yhden, en sentään molempia! Älkää kysykö, mistä olen keksinyt edes kokeilla moista.

4. Pystyn tekemään kirsikankannasta solmun suussani.

Näin. Olen muuten kateellinen siskolleni, joka osaa heiluttaa korviaan. Se olisi niin hyvä lisä näihin perin tarpeellisiin taitoihini.

Nyt olis kiva kuulla, mitä omituisia taitoja muilla on, etten tunne itseäni vallan friikiksi. :)

Niin ja lupasin tosiaan laittaa hyvän kiertämään. Jokainen minua muistanut ansaitsisi sen, mutta ei taida olla mitään järkeä lähettää sitä takaisin, ja aika moni suosikkiblogini on saanut plakaatin jo muualta. Siksi laitan palkinnon eteenpäin seuraaville:

Hallanvaaran Hillalle, jonka ajatuksissa on usein jotain tuttua ja jonka sujuvaa tekstiä on ilo lukea.

Sisuuntumisia-blogin Eevikselle, jolla on päivälleen Igen ikäinen ja vieläpä samalla lailla väärinpäin maailmaan yrittänyt poika Sisu. On hauska seurata, miten samanlaisia ja kuitenkin erilaisia ikätoverukset ovat.

Tammitoukkaa odottavalle K1sulle, joka oli ihan irl tärkeä tuki ja avautumiskumppani, kun työelämä kävi päähän.

Och allt blev annorlunda -blogin Mjaulle, joka on ollut erinomainen ja viihdyttävä vertaistuki odotusajalta asti.

Salamatkustajan syntymä -blogiin, joka naurattaa ja usein myös ajatteluttaa (on se sana!). Erityispisteet annan huipuille tuohtumuskirjoituksille, jotka ovat usein virkistävän epäkorrekteja.

Vastatkaa, jos jaksatte - jos ette, niin paistatelkaa kuitenkin kehuissa. Olette ne ansainneet!

13.9.2010

Säätää, säätää, pitelee päätään

Mun pitäisi as we speak tehdä verkkotenttiä, mutta Itä-Suomen yliopistolla on joku palvelin kumossa, enkä pääse kirjautumaan jonnekin, missä minun pitäisi kirjautua pankkitunnuksilla, jotta saisin tunnukset uuteen Moodleen. Ja koska koko saitti on alhaalla, en päässyt myöskään etsimään mitään yhteystietoja, joten käytin juuri noin puoli tuntia kaivelemalla Googlen välimuistia ja vanhoja papereita löytääkseni edes jonkun puhelinnumeron. Erinäisten yhdistelyiden jälkeen täti totesi, jotta alhaalla on, yritä tunnin päästä uudestaan. Mutta kun Igge on hoidossa nyt eikä illalla, kele. Hyvin alkaa mun re-opiskelu-ura.

Viime viikot ovat olleet aika rankkoja. Kaikenlaista oman pään ja muiden päiden kasassa pitämistä ja säätöä. Mies paljon poissa ja minä pirttihirmuna jäkätijäkäti. Viikonloppuna muutettiin sisko pois vanhasta, tyhjennettiin omakotitalo ja kannettiin kamat yksiöön. Kiva koti siitä tulee, mutta rankkaa homma oli niin fyysisesti kuin erityisesti henkisestikin, vaikka muuttaja onkin sitkeä sissi ja kesti homman ihailtavan hyvin. Mutta kun itselläkin nousee möhkäle kurkkuun, niin voi vain kuvitella, miten raskasta kaikki on siskolle itselleen.

Jotain positiivista tässä sentään on: sisko sai asunnon kahden korttelin päästä ja on ihan huippua, että 11 vuoden tauon jälkeen asutaan samassa kaupungissa ja niin lähekkäin, että voidaan nähdä ihan milloin vaan. Ja sen tiedän varmasti, että toivon kovasti, että Igge joskus saa siskon tai veljen, koska joissakin tilanteissa tarvitaan ihmistä, joka tietää, kuka olet ja mistä tulet ja jolle ei tarvitse selittää määrättyjä asioita ja joka on omalla puolella, vaikka elämä potkii päähän vähän joka suunnalta. Kaikki sisarukset eivät tietenkään ole yhtä läheisiä, ja se läheinen ihminen voi olla muukin kuin perheenjäsen. Itselläni on kuitenkin ollut onni saada perhe, jossa pidetään yhtä ja joka on perusturvallisuuteni perusta, ja se on asia, jonka haluaisin antaa myös lapsilleni.

Antamisesta puheenollen, olen lapsellinen iloinen muutamasta blogista saamastani tunnustuksesta!

Kiitos kaunis teille, ihanaiset Lupiini ja Iskunvaimentimen Mama M ja salasanan takana luuraava Maiju Kyl ihmine saa jos ihmine haluu -blogista!

Tunnustuksen oheistuotteena seuraa kehotus kertoa seitsemän sekalaista faktaa itsestään. En ole suunnitellut asiaa sen enempää, vaan ajattelin täyttää tehtäväni täysin tajunnanvirtatekniikalla, joten here goes:

1. Olen ollut töissä valtakunnallisessa tv-chatissa, mutta en sentään naama ruudussa. Vaikka hommasta on aikaa, tämä cv:ni kohta on herättänyt huomiota jokaisessa työhaastattelussa, jossa viimeisten vajaan 10 vuoden aikana ollut.

2. Opin lukemaan neljävuotiaana, ja olen sen jälkeen lukenut jotakuinkin kaiken, minkä olen käsiini saanut. Kiitän tätä ominaisuutta yhdistettynä loppumattomaan uteliaisuuteeni siitä, että olen oikeastaan aina päässyt opinnoissani hävettävän helpolla. Keskiarvoni oli reilusti ysin yläpuolella ja kirjoitinkin eximian paperit, vaikka olen melkoisen laiska ja taipuvainen menemään yli siitä, missä aita on matalin.

3. Minusta tulisi hirvittävän huono opettaja, sillä en kestä ihmisiä, jotka eivät ymmärrä selittämääni asiaa heti. Olen kohtuullisen taitava vääntämään asioita rautalangasta, mutta teen samalla liiankin selväksi, mitä ajattelen siitä ressukasta, joka ei heti seuraa ajatuksenjuoksuani. Siis vikahan ei tietenkään voi olla minussa, eihän?

4. Puhun arjessa melkein yhtä paljon molempia kotimaisia kieliä, ja minua on luultu useasti suomenruotsalaiseksi. (Tosin tätä tapahtui jo silloin, kun en vielä osannut ruotsia koulussa opittua enempää enkä edes käyttänyt helmikorviksia.) Miehen ja hänen sukunsa lisäksi minulla on myös "omia" kavereita, joiden kanssa käytämme vain ruotsia.

5. Olen järkyttävän huono rahankäyttäjä, ja vaikka olen tienannut useamman vuoden ihan kohtuullisesti, en ole onnistunut keräämään juuri muuta omaisuutta kuin aivan liian monta paria kenkiä. Joskus poden huonoa omaatuntoa siitä, että minulla ei 31 vuoden ikään mennessä ole oikeastaan mitään omaisuudeksi laskettavaa, mutta kuvittelen ehtiväni korjaamaan asian sitten joskus, kun palaan töihin. Tai siis edes pääseväni nollatilanteeseen eli maksavani pois luottokorttivelat (3 kpl!) ja opintolainan.

6. Minun on uskomattoman vaikeaa keksiä mitään painokelpoista, mutta kuitenkin kiinnostavaa tunnustettavaa, koska yleensä hölisen asiani aika avoimesti muutenkin. Jos olisin kirjoittanut näitä faktoja kymmenen vuotta sitten, olisin varmaan kertonut yksityiskohtia parikymppisenä kokemastani mikään ei tunnu miltään -vaiheesta, jolloin kokeilin melkein kaikkea niin hyvässä kuin pahassa, mutta enää en halua muistella niitä aikoja. Kaikessa silloisessa sekoilussani onnistuin kuitenkin pitämään jonkinlaisen rajan, enkä sotkenut mitään perusteellisesti. Onneksi. Ja vaikka en väitä, etten katuisi mitään, niin minulle jäi myös paljon hyviä ja hauskoja muistoja, joille voin sitten kiikkustuolissa naureskella, mutta joita en varmaan koskaan kerro lapsilleni. Hyvää on myös se, että en ole kertaakaan miettinyt, että jotain olisi jäänyt kokematta ennen "asettumista".

7. Kokeilin juuri niitä yliopiston sivuja, ja nörtit näyttävät hoitaneen hommansa. Nyt aion siis tehdä Markkinoinnin perusteet -nimisen, epäilemättä erittäin tylsän tentin, jonka jälkeen sivuainekokonaisuuteni on valmis.

Ja niin, lupaan luovuttaa napin eteenpäin heti kun ehdin, nyt on vaan pakko hyödyntää lapsenvahtiaika ja tehdä se hemmetin tentti!

2.9.2010

Mieli maassa

On ollut pari huonoa päivää, mulla ihan henk.koht. Lapsi on oma ihana itsensä, ja välillä rasittava, niin kuin lapset on.

Kateus on kamala asia, varsinkin, kun itse on se, jonka mieli on maassa, kun omat haaveet menee ja toteutuu jossain muualla, jonkun muun elämässä. Tuntee tulleensa petetyksi, eikä yhtään auta, että lisäksi vielä potee huonoa omaatuntoa siitä, että on huono ja alhainen ihminen.

Kaiken mustaa lopullisesti kolme kirjainta, pee ja äm ja äs, ja kas, olen aivan sietämätön ihminen. Hurraa, onnea vaan sinulle, joka joudut elämään kanssani.

Perse.