31.1.2012

Hui kauheeta!


Tässä oli kuva pelottavasta möröstä, joka ei ole yhtään kijtti ja jota kuulemma KAIKKI peekää, mukaanlukien keltainen auto. Tabletti vaan teki kuvasta niin onnettoman pienen, ettei siitä saanut mitään selvää. Palautan kuvituksen, jahka saan homman toimimaan.

Muuten kuuluu sairastamista, vaalikeskustelutympiintymistä, palelemista, univelkaa ja ahdistusta. Avioehdon osalta sen sijaan kuuluu positiivista selkiintymistä, sillä kävimme tapaamassa asianajajaa ja hän oli yhtä mieltä siitä, että on oikeudenmukaista huomioida kotonaolovuodet jotenkin. Kuulemma näin usein tehdäänkin. Ehtoon kirjataan nyt siis jotakuinkin niin, että avioerotilanteessa viidesosa nykyisestä asunnostamme on yhteistä omaisuutta, johon minulla on avio-oikeus - ts. 10 prosenttia kuuluu minulle. Tämä pätee myös tulevissa asunnoissamme, vaikka ostaisimme sen yhdessä. Osuus on laskettu kutakuinkin yhtä suureksi kuin olisin voinut maksaa tuloistani lainaa, jos olisin ollut töissä. Näin menettelemällä verottajakin on tyytyväinen, ts. en joudu maksamaan mitään ylimääräisiä veroja.

Kuten edellisen postauksen kommenteissa kävi ilmi, jouduin triplaamaan panokseni tällä toisella kierroksella. Vaikka Igge totesikin eilen, että tuo on ihan höpejö, kun näki Saulin telkkarissa. Minusta Niinistön kokemus ja osaaminen vain ovat kaiken kaikkiaan melkoisesti vahvemmalla pohjalla kuin Haavistolla, vaikka miten päin asiaa kääntelin. Kärjistetysti pidän henkilökohtaisesti tärkeämpänä, että Suomen presidentti tuntee hyvin EU:n ja Venäjän kuin Sudanin tilanteen.

En jaksa tylsistyttää ketään sen syvällisemmällä analyysillä, mutta todettakoon, että eniten vaakakupissa painoi loppujen lopuksi ihan ikioma arvioni siitä, kumpi hyvistä kandidaateista sopii paremmin presidentin tehtävään tässä maailmantilanteessa ja kummalla on uskoakseni enemmän annettavaa muissa tehtävissä. Kuuden tai kahdentoista vuoden päästä tilanne voi olla taas ihan toinen, ja mielelläni näkisin Haaviston näissä skaboissa uudelleenkin, kun kuitenkin tykkään tyypistä. Paradoksaalista kyllä, symppiskomppaan Haavistoa melkein enemmän kuin häntä äänestäessäni, mutta ei tunnu oikealta äänestää vain kivaa ja mukavaa. Ja toisaalta kuva Niinistöstäkin on parantunut, esimerkiksi tämänpäiväisessä Hesarin tentissä herrat olivat jotenkin molemmat niin mukavia. Melkein tuntui, että he olivat valmiita tarvittaessa puolustamaan toisiaan toimittajia vastaan. Liikkistä.

Pakko on vielä kommentoida vähän tätä nk. loanheittoa. Epäilemättä Niinistön kannattajissa on melkoisia tursakkeita rasvaisine ja mauttomine mielipiteineen, mutta yleisesti ottaen oma kaveripiirini on ilmeisesti niin sivistynyttä, että mitään homoläppää harvempi lähtee julkisesti huutelemaan. Nämä ala-arvoisia typeryyksiä laukovat tyypit tuskin itsekään luokittelevat itseään kovin suvaitsevaisiksi edelläkävijöiksi. Sen sijaan jostain syystä jotkut älykkäinä itseään pitävät ihmiset katsovat, että on ihan ookoo pilkata Jenni Haukion persoonaa ja olemusta. Olen tässä pohtinut, että jos Niinistön puoliso olisi 20 vuotta nuorempi ecuadorilainen parturi-kampaaja, niin pidettäisiinkö sitä sitten edistyksellisen ja modernin parisuhteen perikuvana? Vai onko niin, että edistyksellisyyteen riittää pelkästään se, että molemmat puolisot ovat samaa sukupuolta? Minä en lähtisi kumpaakaan dumaamaan, kun en puoliskoja tunne. Haluan uskoa, ettei kumpikaan ehdokkaista jakaisi elämäänsä minkään aivottoman koristeen kanssa.

Vaan se siitä, sillä minullahan on jo numero on lapussa, lappu kuoressa ja kuori toisessa kuoressa. Mietin siinä ennakkoäänestäessäni, että aika tavalla joutuvat kyllä tekemään hommia ne ääntenlaskijat, kun jokainen ennakkoääni on pakattu kahteen kirjekuoreen. Jonkun ajan päästä kansakunnalla on joka tapauksessa taas uudet puheenaiheet, ja presidenttinä oletettavasti Niinistö. Ne on ne kansan syvät rivit, joita nyt sitten näemmä itsekin edustan. Kaikkeen sitä joutuu, kun vanhaksi elää. Harmittaa vähän, että itse huipennus jää näkemättä, sillä lennähdämme sunnuntaina aamulla eksoottiselle Teneriffan saarelle. (Tässä kappaleessa on kyllä paljon pelottavaa, Niinistön äänestäminen JA Kanarian-matka. Olen varsinainen trendsetteri ja edelläkävijä, voi luoja.)

Valohoito tulee joka tapauksessa todella tarpeeseen, sillä parin viikon flunssaputki on verottanut allekirjoittaneen yöunia  riippumatta siitä, kuka on sairastusvuorossa. Lillabo nukkuu edelleen pääosin miehen ja minun välissä, vaikka nyt mobiliteetti ja potkujen voimakkuus alkavat olla sitä luokkaa, että siirtymä omaan sänkyyn tuntuu houkuttelevalta. Ongelmana vain on se, että tyyppi hylkii edelleen ruokaa melkein kaikissa olomuodoissa ja syö ilmeisesti siksi myös yöllä 2-3 tunnin välein. Believe me, yritän tunkea sille sosetta ja pyrettä ja sormiruokaa ja hanhenmaksapalleroita ja whatnot niin paljon kuin herra suostuu ottamaan, mutta määrät ovat kovin vaatimattomia. Viime yönä mahdollisesti hieman kilahdin ja herätin koko huushollin karatessani makuuhuoneesta olkkariin huutamaan, että saatana mun on pakko saada joskus nukkua yli kaksi tuntia putkeen. Kypsää ja aikuismaista käytöstä, eh. Täytynee ryhtyä jossain vaiheessa jonkinlaisiin unikoulullisiin toimenpiteisiin, kunhan tervehdymme ja palaamme arkeen reissun jälkeen. Tai jotain. En tiiä, en kykene ajattelemaan selkeästi.

Huolestuttaa tuo vauvalaisen sapuskointi vähän siinäkin mielessä, että kolmen kuukauden päästä pitäisi astella sinne alttarille ja ei huvittaisi pelätä tahroja satiinissa (tai paperilla älä siis suutu ei niistä asiat miksikään muutu). Eikä nyöritellä mekkoa ylös alas syöttötoimenpiteitä varten. Painajaisissani se repii lopulta karjuen organzaa rinnuksiltani ja joudun imettämään sitä jossain ahtaassa vessakopissa pitsikirjaillut helmat terveyssideroskiksessa. Haluan myös viettää hääyöni hotellissa kaksin miehen kanssa, joten yösyötöistäkin olisi päästävä eroon. Kai tästäkin voi jonkinlaisen häästressin kehittää!

23.1.2012

Kenen joukoissa seisoisin?

Minulla on vaaliongelma. En tiedä, ketä äänestäisin toisella kierroksella, vaikka ensimmäisen kierroksen ehdokkaani mukana onkin.

Kuva täältä.
Haluaisin kovasti tukea Haavistoa ehdoitta, mutta joku siinä mättää. Se ei ole se vihreys, siitä olen päässyt yli. Jonkinlainen pehmeys ehkä? Olen myös taipuvainen ajattelemaan, niin ikuisuusopiskelija kuin itse olenkin, että presidentinvirassa toimivalla henkilöllä olisi hyvä olla suoritettuna muukin koulutus kuin ylioppilastutkinto. Haavisto on profiloitunut rauhanrakentajana, ja hänellä on erinomainen kansainvälinen kokemus "alalta". Toisaalta presidentin on hyvä ymmärtää erinomaisesti suomalaista yhteiskuntaa suhteessa globaaliin maailmaan monella tasolla, ja minun silmissäni Niinistö vetää laaja-alaisuudessa pidemmän korren.

Sen lisäksi Niinistössä viehättää ehkä juuri se, mitä Haavistosta näin median perusteella puuttuu, kutsuisiko sitä nyt sitten johtajuudeksi vai jämäkkyydeksi vai miksi. Toisaalta Sale taas on pahimmillaan ärsyttävän yrmy ja ylimielisen oloinen. Jotkut lausunnot särähtävät korvaan turhankin konservatiivisina, tosin en ole varma, kuinka paljon on kyse hänen omasta ajattelustaan ja kuinka paljon siitä, että hän ei halua ärsyttää liikaa vanhempaa äänestäjäkuntaa. Niinistöllä on myös se loppututkintokin plakkarissa.

Minusta presidentillä on sisäpolitiikassa lähinnä mielipidevaikuttajan rooli ja hänen tärkein tehtävänsä on ulkopolitiikan johtaminen ja Suomen edustaminen ulkomailla. Molemmilla finalisteilla on ulkopoliitikassa loppujen lopuksi aika samankaltainen, avoin linja. On ilahduttavaa, että suomalaiset valitsivat kärkikaksikkoon kaksi tällaista poliitikkoa, vaikka tarjolla oli sulkeutuneempaakin meininkiä.
Se, mikä minua nyt eniten ahdistaa, on Haaviston leirissä ainakin henkilökohtaisen somekokemuksen perusteella orastava uhmakas loanheittomieliala. Niinistön vaimo esimerkiksi on lytätty varsin henkilökohtaisella tasolla, mikä minusta edustaa kaikkea muuta kuin Haavisto itse. Jotenkin ikävästi "keskustelun" kaiuista tulee välillä mieleen eräskin taannoinen eduskuntavaalivoitto.

Toisaalta taas en pysty ollenkaan seuraamaan keskusteluja, joissa Haaviston kohdalla keskitytään lähinnä tämän homouteen. Naiivi minä kun kovasti toivoisi, että ketään ei jätettäisi valitsematta mihinkään virkaan sen perusteella, kenen kanssa hän harrastaa seksiä. Tästä aiheesta otan varsin herkästi kipinää myös reaalimaailman keskusteluissa.

Molemmilla ehdokkailla on omat kompastuskivensä. Niinistön vaarana on ylimielisyys ja ennenaikainen voitonvarmuus: fiksuinta, mitä hän voi tehdä, on myöntää avoimesti, että Haavisto on tiukka vastus, koska näin epäilemättä on. Toivottavasti yrmy löytäisi itsestään myös vähän lämpimämmän ja rennomman puolen, inhimillisyydellä kun on iso rooli erityisesti tällaisessa henkilövaalissa. (Sivumennen sanoen Lipponen onnistui tässä mielestäni hyvin, ja niin epädemari kuin olenkin, onnistuin jopa tuntemaan jonkinlaista myötätuntoa häntä kohtaan, kun äänisaalis jäi niin vaatimattomaksi.)

Haavisto taas nousee tai kaatuu pitkälti kannattajiensa mukana. Noustakseen presidentiksi hän tarvitsee myös muiden kuin aidosti tai wannabe-punavuorelaisten hipsterien äänet, ja siksi kannattajien olisi syytä varoa nostamasta itseään voimakkaasti muiden yläpuolelle. Siinä, missä Niinistön suurin uhka on hänen oma ylimielisyytensä, Haaviston nousu voi tyssätä kannattajien ylimielisyyteen.

Itse äänestin ensimmäisellä kierroksella Haavistoa protestiksi persu-Suomelle. Nyt en ole enää varma, juuri tällä hetkellä tuntuu, että saatan vaihtaa leiriä. Tällä kertaa protestiksi kannattajien omahyväisyydelle ja vastapuolen pilkkaamiselle. Äänestäminen olisi ollut huomattavasti helpompaa, jos toisella kierroksella olisi ollut vastassa Väyrynen - melkein riippumatta siitä, kuka se toinen kandidaatti olisi.

Kenestä sinun mielestäsi pitäisi tulla uusi pressa ja miksi? Tässä olisi hyvä mahdollisuus vakuuttaa ainakin yksi kahden vaiheilla heiluva äänestäjä.

P.S. Erinomaisesti aiheesta on muuten kirjoittanut Topias Kaikki elämästä -blogissa, montakin kertaa. Niin tuosta homoudesta (ihan loistava kirjoitus) kuin nyt tästä "vastajytkystä". Lukekaa, ihmiset!

P.P.S. Oh, unohdin melkein, että tämä on äitiblogi! Valitan mahdollista pettymystänne ja korjaan heti tilannetta raportoimalla seuraavaa: Igellä on kurkunpääntulehdus, Lillabolla puolestaan uusi passi, uusi hammas sekä haparoiva konttaustaito. Pikkuveli on ehkä vähän voitolla.

19.1.2012

Kotiäitivuosien hinta?

Olin kuullut, että kotona lasten kanssa vietetyistä vuosista on joskus maksettu korvausta avioeron yhteydessä ihan tuomioistuimen päätöksellä. Nykyään kompensaatioon voi olla oikeutettu myös avoliiton päättyessä, jos se on kestänyt yli viisi vuotta tai parilla on yhteisiä lapsia.

Tämä nousi esille, kun mietin avioehtoasiaa. Jotenkin kuvittelin, että eipä siinä minun kohdallani kovin suurista summista kuitenkaan voi olla kyse. Kun mies oli vähän sitä mieltä, että kotiäitivuosien korvaaminen perustuu vain tunteisiin, ei taloudellisiin faktoihin, päätin huvikseni laskea, paljonko miinukselle tuloni jäävät, kun olen kotona lasten kanssa enkä paiski hommia aikuisten töissä.

Laskin siis, mitä olisin tienannut kolmessa vuodessa (tulen olemaan kotona yhteensä noin kolme vuotta - opintovapaatani en näihin sisällyttänyt, vaikka siitäkin osa menee lastenhoitoon), jos olisin saanut palkkaa suunnilleen sen, mitä kanssani samalla tittelillä samassa firmassa tienataan. Tarkistin, mikä olisi ollut veroprosenttini ja vähensin summasta verot. Laskin myös yhteen käteen saamani äitiys- ja vanhempainpäivärahat sekä kotihoidontuen. Vähensin tämän summan palkkalaskelmasta, ja arvatkaa huviksenne, paljonko erotus on.

YLI SEITSEMÄNKYMMENTÄ TUHATTA (70 000) EUROA.

Oho.

Tietenkään kaikkea ei voi mitata rahassa. Tietenkin mies on maksanut huushollimme kuluista enemmän. Tietenkin tämä on myös oma valintani. Ja kyllä, tiedän, että pestini on kohtuullisen hyvätuloinen, mutta ei se liksa mikään poikkeuksellisen korkea ole.

Joka tapauksessa ei kai ole ihan kamalan epäoikeudenmukaista vaatia panostuksesta jotain hyvitystä, jos liitto päättyy eroon? Helvetti vieköön, kyllä pitäisi olla laissa säädetty, että kotona olleelle vanhemmalle kuuluu automaattisesti joku hyvitys, jos toinen menee ja jättää toisen rannalle ruikuttamaan. Mitenköhän näitä summia on laskettu oikeuden päätöksissä?

Tässä laskelmassa ei ole edes huomioitu mahdollisia ylennyksiä, palkankorotuksia ja muita vastaavia seikkoja. Silti summa on kai vähintäänkin merkittävä. Tai en tiedä teistä, mutta minusta se on aika lailla tähtitieteellinen.

Minun oli tarkoitus ostaa syksyllä 2008 asunto ja laittaa se vuokralle, mutta sitten pissin tikkuun ne kuuluisat viivat. Laitoin suunnitelman jäihin toistaiseksi. Nyt snadisti harmittaa. Olisin vallan mainiosti voinut maksaa lainanlyhennykset vuokratuloilla ja vanhempainrahalla ja tarvittaessa pyytää mieheltä ihan hyvällä omallatunnolla avustusta.

No, lakkaanpa ainakin potemasta huonoa omaatuntoa siitä, että mies on maksanut silmälasini sekä viime vuosien ulkomaanmatkat. Ei tämä ole ihan ilmaiseksi tullut minullekaan.

Sanottakoon nyt vielä, että en vaihtaisi näitä vuosia 75 000 euroon. Voin kuitenkin vannoa, että kyllä noin hypoteettisesti vituttaisi, jos mies lähtisi jonkun lumpun matkaan ja huomaisin olleeni lähinnä ilmainen lapsenvahti ja kotiapulainen. No, siis vituttaisi varmaan muutenkin, mutta eipä se ainakaan vähentäisi katkeruutta.

Mutta miten tämä sitten pitäisi ottaa huomioon avioehdossa? Mikä on kohtuullista? Miksi hitossa en ole tajunnut aikaisemmin miettiä tätäkään asiaa? Jotenkin olen elänyt vaan siinä ajatuksessa, että kaikki lutviutuu ja onhan meitä tässä kaksi aikuista. Kahden lapsen, tulevan avioliiton ja myös muutamatkin lähipiirin eroprosessin seurauksena minulle on pikkuhiljaa valjennut, että tässä elämäntilanteessa pitäisi varmaan ajatella myös ikävimpiä skenaarioita. Vaikka se onkin ahdistavaa.

17.1.2012

Kunnes tuomari meidät erottaa

Kuten tässä on tullut ilmi, minun ja miehen, elämäni valon ja lasten isän, on tarkoitus astella alttarille huhtikuun lopussa. Kaiken romanttisen häähöpinän keskellä pitäisi hoitaa kuntoon myös yksi jotenkin ikäväsävyinen paperi: avioehtosopimus.

Tällä hetkellä mies on minua selvästi varakkaampi, ja vaikka oletettavaa on, että tilit jonkin verran tasaantuvat tulevaisuudessa, tulemme epäilemättä esimerkiksi asumaan lähimmät parikymmentä vuotta miehen pääosin omistamassa asunnossa. Vaikutusta koko kuvioon on perintötekijöiden lisäksi tietenkin myös sillä, että mies on minua kahdeksan vuotta vanhempi eikä ole taloudellisessa mielessä "tuhlannut" hyviä ansaintavuosia kotona lasten kanssa kuten minä.

Perinteisesti kai avioehtopaperissa sovitaan suunnilleen, että kumpikin saa avioliiton päättyessä pitää sen, mitä on siihen tuonut ja avioliiton aikana mahdollisesti saamansa perinnöt ja lahjat sekä näillä hankitut asiat. Palkkatuloilla jne. hankittu omaisuus on sitten yhteistä ja pannaan erotilanteessa puoliksi.

Minä en vaan ihan tiedä, mitä ajattelisin tästä. Jos kävisi niin ikävästi, että eroaisimme joskus, niin miten sitten todistetaan, että mitkä asiat on hankittu palkkatuloilla ja mitä ei? Sanotaan, että olemme vaikka ostaneet asunnon, josta mies omistaa suurimman osan. Miten estetään se, että ei käy niin, että mies onkin yllättäen oikeutettu puolikkaaseen minun osuudestani (koska se on maksettu palkasta), mutta minulla ei ole oikeutta hänen omaisuuteensa, jos hän väittää maksaneensa sen perintörahoilla tai pääomatuloilla?

En tietenkään ole naimassa miestä erotakseni hänestä, mutta jos jotain olen elämästä oppinut, niin sen, että on typerää olla varautumatta pahimpaan. En halua joutua sellaiseen tilanteeseen, että mies ilmoittaa minulle 20 avioliittovuoden jälkeen, että tämä oli tässä ja heittää minut kaupan päällisiksi pihalle, koska minulla ei ole oikeutta omaan kotiini. Että kiitos vaan sinulle, kun toimit ilmaisena lapsenvahtina ja kotiapulaisena, mutta nyt olet omillasi, terve. Tällaisiakin tarinoita kun kuulee, ja minusta olisi naiivia kuvitella, että meille ei voi käydä niin. Tarkoitan, että kaikkemme teemme – tästä olemme sentään yhtä mieltä – että emme sellaiseen tilanteeseen päädy, mutta mitä vaan voi tapahtua.

Nykyisen lainsäädännön mukaanhan minulla olisi nyt erotessamme oikeus puoleen irtaimistosta ja oletettavasti myös jonkinlaiseen kompensaatioon siitä ajasta, jonka olen ollut kotona lasten kanssa. Minusta avioehto edellä selitetyn sisältöisenä huonontaisi tilannettani. Lisäksi avioehdossa pitäisi kai ottaa huomioon myös se, että lain mukaan avioliitto päättyy myös silloin, jos toinen osapuolista ns. heittää lusikan nurkkaan.

Tavallaan vähän jopa naurattaa, kun näyttää siltä, että emme saa avioliittoa edes solmittua ilman juristeja. Toivoa sopii, ettemme koskaan joudu eroamaan, koska epäilemättä siihen tarvittaisiin kokonainen lakimiesarmeija. Jonkinlaiseen sopimukseen meidän on kuitenkin päästävä, ja sen pitäisi olla sellainen, jonka molemmat hyväksyvät ja joka ei anna kummallekaan liian suurta valtaa toisen yli. Minusta esimerkiksi sellainen tilanne, että toinen voisi erotilanteessa heittää toisen pihalle ilman mitään korvausta, on valta-asetelmana epäreilu.

Mitä mieltä olette? Onko avioehto turha? Jos olet naimisissa, oletteko tehneet avioehdon ja jos, niin millaisen? Tai oletko ajatellut tekeväsi avioehtosopimuksen, jos joskus menet naimisiin? Miten avioliiton päättyminen eroon tai kuolemaan pitäisi huomioida vai pitäisikö? Onko toisen osapuolen hyväksikäyttöä vaatia osaa hänen omaisuudestaan tai ainakin oikeutta jäädä yhteiseen kotiin avioliiton päättyessä? Ja kannattaako naimisiin ylipäätään mennä vai pitäisikö vain suosiolla jatkaa avoliitossa ja olla tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen?



11.1.2012

Kuvitettu vuosi 2011


Harvinaista herkkua (?), mutta kerralla sitten vähän enemmän. Arvannette, mitkä ovat vuoden highlightit, vaikka niitä ei tässä olekaan erityisesti korostettu!

Posted by Picasa