15.5.2013

Kiitos Tamala 2011-?

Siellä ne taas tappelee. SE OLI MINULLA, huutaa toinen. Toinen makaa spagettina, kirkuu ja hakkaa päätään parkettiin.

Minun pitäisi olla syömässä ystävien kanssa. Sen sijaan kuuntelen täällä tuota riivatun kirkumista. Korjaan, kuuntelin, kunnes annoin periksi ja pistin Salama McQueenin päälle. Tuo punainen taika-auto naulitsee pienemmänkin riiviön töllön eteen. Mikä ihme siinä viehättää? Tamala Mäkvaan on mahdollistanut viime viikkoina laskujen maksamisen, ruoanlaiton ja nyt myös bloggaamisen. Kiitos sille siis, niin kauan kuin tätä kestää. Esikoinen oli jo unohtanut koko Salaman, mutta katsoo sekin, jos leffa pyörii. Ja pyöriihän se, pikkuveli kun ei mitään muuta katsoiskaan.

Yritin kyllä kaikkea muuta, koska asiaankuuluvasti syyllistyn television käyttämisestä lapsenvahtina. Lauloimme Posti-Patesta ja metromatkasta mummolaan ja miten autolla ajetaan varo-varovasti. Olin potilaana ja annoin lääkärin ruiskuttaa korvaani aurinkorasvaa (?). Ajoin traktorilla. Luin sata kertaa, miten Sannan päähän tuli haava ja lääkäri laittoi tikit. Kävin luullakseni tuhat kertaa läpi helikopterit ja kaivurit ja katujyrät. Söimmekin toki - kaikki kolme eri aikaan tosin, koska pienempi ei malttanut odottaa, isomman piti mennä vessaan ja minä en jaksanut kuunnella huutoa. Enkä itse ehtinyt syömään, koska täytin maitoaketsuppiaraejuustoa-vaatimuksia. Pyyhin housuja pyynnöstä, autoin syömisessä, putsasin suita, lakaisin lattioita.

Jostain syystä jokainen yritys jättää ne leikkimään keskenään on päättynyt tänään, kuten viime päivinä muutenkin, noin minuutissa huutoon ja kirkumiseen. Argh. Mikä hiton kevätpörriäinen noita vaivaa? Ne ovat ihan levottomia ja hurlumhei. Eivätkä ne ole koskaan kinastelleet näin paljon. Mikään ei kelpaa, kaikki on ei. Isompi nauraa rätkättää ja ärsyttää tahallaan, pienempi kirkuu lattialla ja kumauttelee takaraivoaan. Sitten se huutaa, koska sattuu. Uhma, mene pois. Kiukku, mene pois. Sekä äidiltä että lapsilta, that is.

Tilannetta ei sanottavasti paranna se, että syy siihen, että istun täällä erotuomaroimassa sen sijaan, että söisin Jalla Jallan herkkuja ja juoruaisin, on miehen. Kehuinko juuri, että saan omaa aikaa aina halutessani? Sallikaa että korjaan lausuntoani hieman: saan omaa aikaa, jos muistan tarkistaa mieheltä etukäteen, onko hän mahdollisesti sopinut jotain niille illoille, jotka hän itse on ensin korvamerkinnyt minun illoikseni. Siis pari viikkoa sitten sovimme herran aloitteesta, että tiistai- ja keskiviikkoillat ovat lähtökohtaisesti minun, ts. voin sopia niille menoja tarkistamatta asiaa hänen kanssaan. Maanantai ja torstai oli vastaavasti korvamerkitty herralle. Tein työtä käskettyä ja sovin tapaamiset molemmille illoilleni tälle viikolle. Kävi ilmi, että mies on sopinut kokoustavansa sekä tiistaina että keskiviikkona. Peruin menoni ja nyt hellin täällä marttyyriuttani. Se kasvaa ja voi hyvin, voin kertoa. Niin hyvin, että itseänikin ällöttää.

Kun se kyseinen kalenterirajoitteinen astuu ovesta, aion poistua. Ihan sama mihin, kunhan pääsen johonkin. Menen vaikka tuohon rantaan mulkoilemaan lokkeja. Mutta lenkille en mene, koska vastoin kaikkia periaatteitani juoksin eilen ja aika monena muunakin päivänä viime viikkoina. Hullu!

7 kommenttia:

  1. Nyt kyllä tunnelma kuvautuu kauniisti, tunnen tuskasi (ja sen marttyyriyden). Vähän nauratti silti, sellaista tämä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Nyt jo vähän naurattaa, eilen alkoi olla siinä 21.05 aika turhautunut olo. Sellainen, että teki mieli hajottaa jotakin. Tuleekohan tätä joskus ikävä, aikatauluttamista ja sen arviointia, kumman meno on tärkeämpi...?

      Poista
  2. Haha. Sama tunnelma täällä, mikä noita lapsia oikein vaivaa??? Tai oikeammin miss uhmaikää?

    Ja taas se samainen Liina linnuttomasta.

    Ps. Pitäis varmaan rekisteröityä tällä kännykälläkin jotenkin, jos jaksais

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onnistuuhan tää näinkin. Paitsi että mua joka kerta vähän jännittää että mitä sieltä tulee, kun näkee että joku anonyymi on kommentoinut! :)

      En tiiä, nyt on ainakin meillä menossa vissiin joku normaalia veemäisempi vaihe, toinen vaan lällättää ja kieltäytyy tekemästä mitään ja toinen rääkyy lattialla ihan mistä syystä vaan. Seesteisempiä aikoja odotellessa...

      Poista
  3. Aivan mahtavaa :)))). Juurikin näin. Täälläkin perheesä aikataistelut jatkuvasti käynnissä. Ne kiihtyy aina noin neljän päivän välein ja sit taas vatvotaan kuka teki ja mitä teki ja kellä on oikeus ja kuka saa mököttää.

    Mä itse olen niin pitkästyvää sorttia, että aloitin laajamittaisen "aikuisten ehdoilla leikkikamppiksen" ja nyt jaksan taas mun ihania lapsiani, kun ne auttaa mua toteuttamaan itseäni. Hih.

    Ei vaan. Aivan hulvaton blogi. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mä huomasinkin sun blogin jotain kautta ja olen jopa toteuttanut sieltä sen laulupussi-idean! Siis just noi tässä postauksessa mainitut laulut oli osa laulupussileikkiä. Että iso kiitos itsellesi vaan. :)

      Poista
    2. Oi. Mahtavaa! Laulupussi rules. Jatkan perehtymistä kirjoituksiisi :).

      Poista